Ensilän kesäpäivän tunnelmia: surua ja iloa.

19.7.2019










Kuvat: Vilma Kosola
Kuvat: Vilma Kosola

Tampereen Kisatoverien yhteisessä Ensilän kesäpäivässä 17.7.2019 käytiin läpi ilon ja surun hetkiä.

 

Ikävänä uutisena surimme pitkäaikaisen kisatoverilaisen Martti ”Masa” Lehtorannan (1932-2019) poismenoa.

Masa oli henkeen ja vereen kisatoverilainen ja kantoi myös lempinimeä ”Ensilän vaari”. Hän osallistui Ensilän ensimmäiselle kesäleirille vuonna 1948 ja sittemmin toimi ohjaajana etenkin jalkapallon leireillä. Sotien jälkeen Masa pelasi itse jalkapalloa ja jääkiekkoa, sekä valmensi useaan otteeseen eri ikäisiä junnuja. Jääkiekossa hän valmensi myös TUL:n liittojoukkuetta, sekä kuului 10 vuoden ajan TUL:n jääkiekkojaostoon.

Seuratoiminnassa Masa oli erittäin aktiivinen ja toimi monta vuotta seuran järjestysmiestoiminnan messupäällikkönä. Masa oli myös hankkimassa seuran ensimmäistä linja-autoa ja toimi TKT:n linja-autovastaavana useita vuosia. Hän myös organisoi erilaisia varainkeruukampanjoita paperinkeräyksistä seuralehden mainoskeräyksiin ja järjesti seuran ulkomaanmatkoja. Ensilän toiminnassa Masa oli myös mukana ja remontoimassa mm. talon alakertaa ja porakaivoa.

Eero ”Purra” Huhtakallion sanoin: ”Masa vihasi kaikkia, jotka menivät muihin seuroihin”. Tämä lause kuvaa upeasti Masan luonnetta ja seurauskollisuutta TKT:ta kohtaan.

Jos haluat osallistua Masan siunaustilaisuuteen voit olla yhteydessä seuran puheenjohtajaan Satu Kosolaan, 044 967 8367.

 

Iloisempina asioina julkistettiin uuden TKT:lle uusi kunniapuheenjohtaja: Eero ”Purra” Huhtakallio. Tampereen Kisatoverien hallitus ja koko seura onnittelee sekä kiittää Purraa ansioituneesta urasta ja aktiivisuudesta seuratoiminnassa. Purra toimi TKT:n puheenjohtajana kausilla 2004-2011 ja sen lisäksi on toiminut aktiivisena toimijana mm. TKT:n hallituksessa, jalkapallojaostossa ja kesäkotijaostossa. Purraa voisi myös Masan tavoin kuvailla henkeen ja vereen kisatoverilaiseksi.

 

Kesäpäivämme virallinen osuus päätettiin myös iloisempiin merkkeihin osoittamalla huomioita kädenvääntöjaostomme, TKT-Nääsväännön, upeille suorituksille kädenväännön SM-kilpailuissa 2019, jotka järjestettiin SM-viikolla Vantaalla 6.7.2019. Suuren mediahuomion lisäksi kädenvääntäjät toivat seuraan kaiken kaikkiaan yksilötasolla 7 suomen mestaruutta, 6 hopeaa ja 4 pronssia. Näiden palkintosijojen ja myös pistesijoitusten yhteenlasketulla kokonaispistemäärällä nääsvääntäjät voittivat myös joukkuemestaruuden huikealla 197 pisteellä.

TKT-Nääsväännöstä huomionosoitusta vastaanottamasta oli jaoston hallituksesta puheenjohtaja Ville Mutikainen, toiminnanjohtaja Ville Heinonen, sihteeri Anette Heinonen ja taloudenhoitaja Siina Mutikainen, sekä tietenkin ”poika” eli joukkumestaruuspalkinto.

TKT-Nääsvääntö halusi myös kiittää ja onnitella uutta kunniapuheenjohtajaa Eero Huhtakalliota, lahjoittamalla syyskuussa järjestettävän 25-vuotisjuhlakilpailunsa tuotot lyhentämättömänä Eero Huhtakallion tukitilille. Tukitililtä tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten harrastamisen mahdollistamista Tampereen Kisatovereissa. Tukitillille voi lahjoittaa kuka tahansa niin pienen tai ison summan kuin haluaa, lisätietoja tukitilistä voi lukea täältä>>.

 

Kiitos vielä kaikille kesäpäivään osallistuneille, sekä Ensilän väelle järjestelyissä auttamisessa.

Hyvää kesän jatkoa ja tsemppiä tuleviin syyskauden harrastuksiin kaikille!