TKT100 Raatihuoneen vastaanotto

 

TKT100 Raatihuoneen vastaanoton juhlavia tunnelmia

 

Tampereen Kisatoverit ry palkitsi seuran 100-vuotisen taipaleen kunniaksi menestyneitä ja aktiivisia seuran jäseniä Tampereen kaupungin Raatihuoneen vastaanotolla maanantaina 9.11.2020.

Pienimuotoiseen tilaisuuteen oli kutsuttu seuran hallinto, jaostojen edustajat, entiset puheenjohtajat, seuralle vuonna 2020 valitut kunniajäsenet sekä ansiomerkkejä ja muita huomionosoituksia ansainneet seuran jäsenet. Ansiomerkkejä myönnettiin mm. Suomen Palloliitosta (SPL), Suomen työväen urheiluliitosta (TUL) sekä Opetus- ja kulttuuriministeriöstä (OKM).

Tilaisuuden aikana huomioimme myös seuran perustamisvuosikymmenellä, 1920-luvulla, syntyneitä jäseniämme Kirsti Alasta, Sirkka Ahoa, Anna-Liisa Santasta, Seppo Hildéniä ja Terttu Lindroosia. Tämän lisäksi muistettiin seuralaisista pitkään hallitustyötä tehneitä Taina Nissistä ja Jouko Heikkilää. Ensilän kanssa tehdystä yhteistyöstä ja seuran viimeisen bussin myynnistä huomioitiin Lauri Viitasen aktiivisuus.

Kunniapuheenjohtaja Esa Auvista muistettiin nimeämällä hänen mukaansa tulevina vuosina jaettava innovaatiopalkinto. Aktiiviaikanaan Esa Auvinen toimi seurassa uusien ideoiden toteuttajana käynnistäen mm. seuran linja-auto- ja järjestyshenkilötoiminnan. Palkinto on kunnianosoitus Esalle ja myös kannustaa nykyisiä seuralaisia samankaltaiseen ideointiin ja rohkeiden innovaatioiden toteutukseen. Palkinto jaetaan vuosittain seuran kevätkokouksen yhteydessä ja ehdotuksia palkittavasta henkilöstä, joukkueesta tai muusta ryhmästä voi kuka tahansa esittää seuran hallitukselle.

Ohessa vielä lueteltuna uudet kunniajäsenet ja ansiomerkkejä ansainneet:

Vuonna 2020 valitut kunniajäsenet:

Kirsti Alanen

Arto Davidsson

Satu Eerola

Teijo Hietanen

Seppo Hilden

Jarmo Häkkinen

Ari Jokinen

Lilja Järvinen

Raimo "Otto" Järvinen

Taisto Järvinen

Terttu Kangasniemi

Seppo Karvonen

Martta Kaunisto

Tapio Kestilä

Kari Kivipelto

Satu Kosola

Terttu Lindroos

Eino Luukila

Juha Mikkonen

Jouni Mäenpää

Timo Mäenpää

Päivi Mälkki

Sirpa Nurmi

Martti Oksanen

Kai Paakkanen

Ilkka Paavola

Mauno Ruokonen

Pentti Salo

Anna-Liisa Santanen

Matti Wacklin

Anders Walkama

 

Suomen Palloliiton ansiomerkit:

Jarkko Isomäki                    Perusmerkki

Petja Venäläinen                 Perusmerkki

Teemu Järvinen                   Perusmerkki

Tomi Lähteenkorva              Perusmerkki

Maarit Pärkkä                      Perusmerkki

Susanna Karjalainen             Perusmerkki

Jani Ristimäki                      Perusmerkki

Janne Lähteenkorva            Perusmerkki

Mikko Kiilholma                   Perusmerkki

Riku Nurminen                    Perusmerkki

Satu Larsen                         Perusmerkki

Antti Salonen                      Hopeinen merkki

Jari Kosola                          Hopeinen merkki

Joonas Mäenpää                  Hopeinen merkki

Maarit Mikkola                     Hopeinen merkki

Ari Jokinen                          Hopeinen merkki

Jarmo Häkkinen                   Hopeinen merkki

Pekka Ahonen                      Hopeinen merkki

Jari Rasimus                        Hopeinen merkki

Jari Saarinen                       Hopeinen merkki

Sami Päivärinta                    Hopeinen merkki

Teppo Laurén                       Hopeinen merkki

Jouko Metsävirta                  Kultainen merkki

Jouni Mäenpää                     Kultainen merkki

Kari Kivipelto                       Kultainen merkki

 

Suomen Työväen Urheiluliiton seuratyömerkit:

Aila Niemenmaa                  Myönnetty     

Jari Kosola                          Myönnetty

Jukka Kestilä                       Myönnetty

Mauri Fager                         Myönnetty

Paula Huhtakallio                 Myönnetty

Sinikka Peltoniemi               Myönnetty

Taina Nissinen                      Myönnetty

Tea Vatanen                         Myönnetty

Jouni Mäenpää                     Myönnetty

Kari Kivipelto                       Myönnetty

Satu Kosola                          Myönnetty

Taisto Järvinen                     Myönnetty

Sanna Ahonen                       Myönnetty

Simo Kallio                           Kultainen ansiomerkki

Eero Huhtakallio                   Kultainen ansiomerkki

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön ansiomitalit ja ansioristit:

Aila Niemenmaa                   Ansiomitali

Antti Salonen                       Ansiomitali

Joonas Mäenpää                   Ansiomitali

Tea Vatanen                         Ansiomitali

Ville Mutikainen                   Ansiomitali

Kai Paakkanen                     Ansiomitali

Mikko Viitanen                     Ansiomitali

Iiro Nissinen                         Ansiomitali

Marika Kopperoinen              Ansiomitali

Kari Kivipelto                       Ansiomitali kullatuin ristein

Raimo Järvinen                    Ansiomitali kullatuin ristein

Satu Kosola                          Ansiomitali kullatuin ristein

Hanna Laakso-Bergman        Ansiomitali kultaisin ristein

Jari Kosola                          Ansiomitali kultaisin ristein

Risto Birkman                      Ansiomitali kultaisin ristein

Erkka Ikonen                        Ansioristi

Ulla Multanen                       Ansioristi

Eero Huhtakallio                  Ansioristi kultaisena